Hyvän päivän ilta
Maanantai- ilta 16.12.2019
Kirjottelen nyt kortisoonipöllyssä, ei väsytä ei ja energiaa riittää !
Nyt on puoliväli ohitettu! Vain YKSI Sisplatiini - tippa enään ja 15 sädetystä jäljellä, 20 takana!
Ompas ollu aivan huikean hieno päivä tänään kaikkinensa, mutta tästä päivästä sit ihan lopussa.
Kokeilen kirjoittaa Rovaniemen murteella tämän tulevan päivityksen, ottakaa selvää ja ois kiva saada kommenttia, kannattaako jatkaa murrekirjoitusta. Haluaisin säilyttää oman murteeni.
12.12.
Käynti lääkärilä, puolivälitarkistus. Lääkäri oli näkemäänsä enemmän kuin tyytyväinen. Kerroin tuola edellisesä postauksessa pelostani lääkkeisiin ja kuinka nää syöpähoidot eesauttasivat uusien syöpien syntyä. Näistä juteltiin, ja hän "avasi" lääkkeet mulle sekä kertoi kaiken selekokielelä syövän synnystä ja tilastojen avulla selekeytti asiaa. Pitkälä aikavälilä syöpähoiot lissäävät uuen syövän syntyä n. 02-1,2 % versus syöpää sairastamattomat. Täå tieto helepotti huomattavasti oloani.
Sit vähän ikävämpää.. Lääkäri sanoi nyt hoitojen olevan puolesa välisä. Ulkoisesti näytän freessiltä, hyväkuntoselta, limakalavot suusa on siisit, kaulan ihola ei muutoksia (hyvin hoijettu), paino pikkasen puonnu, nou hätä! Mutta sitten vähä kylymää kyytiä lääkäriltä. Hän sanoi, nyt alakaa sit rankemmat viikot olla eesäpäin. Pari seuraavaa viikkoa on tiukkaa alamäkeä, huoh! En anna periksi,en! Ihimeellistä miten keho reagoi kaikkeen mitä sanotaan. Aivan kuin sanat ois kehole kehtotus toimia niin kuin sanotaan. No niihän oli illasta jo kehenompi olo, suu erittää jotain ihme limaa,yök. Niin että se siitä sitte.
Päätin kokkeila erilaisia mehujäitä, päärynä maistui liimalta
13.12
Vähän hapeton ja väsähtyny päivä. Energiat vähissät! Kaikki muu maistuu pahale, paitti riisipuuro. Se maistuu siltä, miltä pittääkin. Eipä muuta kuin puuron keittoon..Eihän tuosta kauhiasti energiaa ja ravintoaineita saa, mutta tyhyjää parempi. Tulin kuiten siihen tulokseen,että tillaan niitä PeggySuun kautta laitettavia ravintoliuoksia, ihan sillä, että energiatasot tasot pyssyy kohillaan ja se itellään jo ehkäsee pahoinvointia ja heikkoa oloa. Tosin saan net vasta lauantaina, mutta hyvä niin.
Illasta yks Rovaniemen aikainen kaveri kävi istumassa iltaa, tästä on hyvä alkaa rakentaa ystävyyttä, tuli hyvä ja lämmin olo. Hän on muuttanut muuan vuosi sitte tänne Tampereele ja assuu ihan tuosa tien toisela puolen. Ihana sattuma. Yllättävältä taholta tulee uusia ihimisiä mun elämään täälä Tampreela. Siitä olen kiitollinen.
15.12
Edelleen vähän hutera olo.. Riisipuuroa aamiaiseksi. Aamusauna ja itsehoitopäivä. Ihanan hias aamu. Tykkään viikonlopun hitaista aamuista, saunaraikkaana, Enyan joululevy eikä minnekkään kiire.. Päivälä hain kamun kans kirpparilta tavarat pois, saldo ei ollut suuren suuri, mutta tyhyjää parempi. Poikettiin Shellin baarisa ja sielä joku heppu söi kärkkäriä, tuoksu hyväle. Tuosta tuoksusta sain mielihaluja. Alkoi tekeen mieli poronlihaa, suolaa, sipsejä, grillimakkaraa, riisifrutteja jne.. Aivan ku oisin raskaana! Iltapalaksi ravintoliuosta, olo koheni kummasti.
Illasta juttelin yhen tuttavan kans, joka on käynyt tämän saman syövän läpi, tosin hänellä toettiin myös rintasyöpä. Rankkaa ja epäoikeuden mukaista. Hän selvisi tuosta kaikesta, niin enköhän mieki seleviä tästä.
Illasta kävin ostamasa eelä mainuttuja evväitä. Maku löytyi suolattomuuden takkaa, hyvä niin. Ehkä tähän tottuu ja tulevaisuuesa jää suolan käyttö vähemmäle, sehän ei oo ees huono asia.
16.12
Herätys hyvään päivään, Primperania varuiksi, Thyroxinit kohilleen ja riisipuuroa nassun .
Ylleensä nää maanantait on mulle alakulopäiviä. Aikanen herätys ja Taysiin tippaan. Pikkasen myöhästyin, ei haitannut.
Oli uusi hoitaja ja jännitys tapissa, ossaako pistää?! Osas toellaki! 10 pistettä, papukaija merkki ja toive, josko oisi ens maanantainaki paikala. Ei oo, on lomala. Osas laittaa niin nätisti, etten edes tuntenut mitään, kun kanyyli oli paikallaan. Uskokaa tai älkää, tää oli toiseks viimenen Sisplatiini, yhen ku vielä kestäisin. Otin unoset ja ravintoterapeutti kävi moikkaamassa.. käytiin ruokajuttuja läpi ja vähän oli huolissaan painon putoamisesta. Edelleen olen sitä mieltä, että tuo n.4 kilon puotus lokakuun alun painosta, on siitä, kun oon jättänyt leivän, karkit, jäätelöt ja viinit pois ruokavaliosta. Uskon,että nyt tassaantuu ja lisään ylimääräsiä kaloreita sitten ravintoaineliuoksela.
Tulin Taysista kotiin iltapäivälä. Edelleen aivan mahtava fiilis! Rakas Ystäväni Tarja, sanon häntä enkeliTarjaksi, hän ossaa parantaa ja auttaa <3 <3 <3 Hän on kyllä eilen ja tänään hoitanut mua. On niin käsittämän hyvä olo ollut koko päivän. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että hän hoitaa, auttaa ja tukee mua matkallani kohti tervehtymistä ja kohti parempaa Tarjan toista elämää..
Lämmitin ittelleni poronkäristys/pottumuusieineksen ja saatoin syyä sen iliman mittään vaikeuksia, ja vichy toimi kyytipoikana, nam! Sitten olikin ihana mennä massu täynnä päikkäreile. Kolome tuntia meni ihan huomaamatta.
Laitoin varsin Faceen " Voi ku joku tekis mulle poronkäristystä ja pottumuussia". Pyyntööni vastattiin ja yks motoristikaveri tullee huomena kokkaan tuon herkun mulle, mahtavuutta!!! Eikun kauppaan ruokaostoksile, poronlihhaa, puikuloita muussiin, pekonia, karjalanpiirakoita, kabanossia ..
Iltapalaksi pari kabanossia grillattuna, 4 karjalanpiirakkaa ja riisifrutti jälkkäriksi.. ei huono!, sanois suuri idolini Jorma Uotinen,
Ilta meni Maisan kans puhelimesa, varattiin 23.4-1.5. matka Kreetalle, lähetään vähän seikkaileen ja motskaroimaan, mahtavuutta!
Tää on ollut kyllä niin huikean hieno päivä! Toivottavasti jatkuukin samalla moodilla!
Edelleenkään en pelkää tätä syöpää ja pikkuhilijaa aivot alkavat ymmärtään, kuinka vakavasta asiasta on kyse ja pystyn puhumaan asioitten oikeila nimilä. Eikös tääkin ole edistystä?
Nyt on hoitojen puoliväli ohitettu
En anna periksi ja yritän heikkoina hetkinä muistella tätä joulukuun 16:tta päivää!

❤️
VastaaPoistaMurre on hyvä juttu.👍 Siitä tullee tunne että se oot sie ku kirijotat.
VastaaPoistaYhtä hyvvää viikkua, niikö se on alakanukki.
-Vesa-
Tykkään tästä murteesta, kun tulee aidosti ns. kielenpäältä. Olipa mukavat jutut Tarja! Toivottavasti Joulu sujuu jokseenkin siedettävissä olosuhteissa! Terkkuja!
VastaaPoista